perjantai, 9. syyskuuta 2011

Syksy on alkanut

Nyt on elokuu vaihtunut syyskuuksi ja syksy on selvästi alkanut. Ilma on sateinen ja yöt ovat jo aika viileitä. Monet puut ovat tiputtaneet melkein lehtensä niitä vaivaavan sienitaudin vuoksi, mutta ruskaakin on jo paikoin.

Tässä kuvassa Mette esittelee pesupäivän päätteeksi uutta rusettia. Se on hieno turkoosinsininen ja siinä on paljon timantteja!











Mette on nyt noin 2 1/2 vuotias. Se on jo melkein kuin aikuinen, vaikka onkin villi ja iloinen käytökseltään.
















Venetsialaisia vietettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Huvilan piha valaistiin erilaisin soihduin ja rannalla poltettiin kokko. Venetsialaisiltana huvilalla oli tuvan täydeltä vieraita ja tohinaa riitti! Mette oli kovasti touhussa mukana koko viikonlopun. Pienimmät vieraat saivat siitä kiltin leikkikaverin eivätkä raketitkaan haitanneet Metteä.
















Vielä on ollut muutamia tosi lämpimiä päiviä, jolloin on ollut ihanaa ulkoilla metsässä ja käydä huvilalla. Mette on käynyt meressäkin.

Kuvassa on herkullinen kehittelemäni joghurtti-suklaa kakku, jota ei kyllä annettu koirille, vaikka olisivatkin kovasti halunneet. Tätä tarjottiin remonttiin osallistuneille. Nyt remontti on makuhuoneen osalta päättynyt, ja kaikki on pientä sisustamista vaille valmista.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti