Kesälomalla on välillä aikaa hetki nauttia auringon paisteesta viltillä loikoillen. Levitimme tänään pihlajan alle peitteen ja tyynyjä, joissa oli mukavaa makoilla ja piehtaroida.
Bea ja Mette eivät jaksaneet pitkään makoilla rauhassa, vaan alkoivat leikkimään keskenään.
Voi, minne Metten pää katosi?Näyttää siltä, kuin Bealla olisi valtava kita, johon mahtuu koko Metten pää ;)
Pienen levähdystauon jälkeen alkavat työt pihalla.Puutarharetkeltä Blomqvistin taimistolle löytyivät puuttuvat kasvit nuoren kirsikkapuun juurelle.
Ennen istutustöitä maa on käännettävä tulevassa kukkapenkissä, rikkaruohoja kitketään muuallakin ja ensimmäiseksi leikataan pihan nurmikko.
Mette tarkkailee aina lähettyvillä, kun pihalla tehdään töitä.
Sitten alkaa tohina ruohonleikkurin ympärillä.Kone on otettu esille vajasta ja pian aloitetaan nurmikonleikkaaminen.
Ruohonleikkaaminen on hieman jännittävää, varsinkin aluksi, kun konetta käynnistetään. Mette ei oikein ymmärrä mitä silloin tapahtuu, kun konetta nykäisee käyntiin nopein vedoin.Ruoho on pidettävä lyhyenä, jotta punkit eivät viihdy pihalla. Ja onhan lyhyt nurmi muutenkin mukava, kun se kuivuu aamukasteen jälkeen nopeasti.
Kodin sisällä on tehty myös töitä ja järjestelyjä, kun siellä on alkamassa jälleen remontointi. Tästä sitten enemmän seuraavalla kerralla.
Pitäisikin jossain vaiheessa tulla katselemaan pihan muutoksia!
VastaaPoistaRapsutuksia ahkerille piha-apulaisille. :)
t. Hanna